perjantai 15. heinäkuuta 2011

Kutomon basaari

Astukaa kutomoon sisälle ja löydätte värejä ja kauneutta. Räsykuteita on käytetty monipuolisesti erilaisissa käsitöissä ja sisustusartikkeleissa.
Alakerrasta löytyy basaari, jossa on uniikkeja käsitöitä. Intialaisesta shari-kangasta on käytetty tuolin, tyynyjen päällystämiseen ja onpa sillä päällystetty jopa paperikorikin. Puuvillakuteita on hyödynnetty samalla tavalla.


Korit ovat kudottu joustavasta kuteesta ja värejä on maan ja taivaan väliltä: muun muassa kirkkaimmasta pinkistä raidalliseen vihreeseen ja paljon muita värejä ja yhdistelmiä. Tyynyn päälliset sopivat rentoon sisustukseen tai vaihtoehtoisesti moderniin kotiin, joka kaipaa vivahdetta tekstiileistä ja ehkä hieman kontrastia. Kaikki tyynyt, korit, paidat yms. ovat suomalaista käsityötä.




Sharikangas on tehty Intiassa, mutta tuolit ja muut käsityöt ovat viimeistelty uomessa.


Piensisustusartikkeleiden lisäksi basaarista löytää suosikki tuotteeni: räsylaukun. Se on laadultaan hieman joustava, joten ei auta pistää mitään kamalan painavia kantamuksia sisään, mutta esimerkiksi rantalaukkuna tai ylipäätään kesälaukkuna se on aivan loistava!


Käsinkudotut liivit, paidat ja neuleet ovat saaneet paljon kehuja. Alla olevassa kuvassa paidat ja liivit ovat kudottu sideharsosta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti